”Vatikaani on julkaissut ensi kertaa tilastoja katolisten pappien seksuaalirikoksista.”
Kiitos Vatikaani. Sen, mitä ei pitänyt olla olemassa, olikin siis olemassa.
Aiemmasta Vatikaanin taholta tulleesta julkisesta pedofilian tunnustamisesta ehtikin vierähtää jo aikaa. Vuonna 2008 paavi Benedictus XVI pyysi anteeksi kirkon suojissa tapahtunutta hyväksikäyttöä. Kyllä kai pyysi, kun oli pakko. Ulkoinen paine kaikkien tietämien tosiasioiden tunnustamiselle oli noussut sille tasolle, että edes munkkilatinaa mumisemalla tilanteesta ei voitu kiemurrella vapaaksi.
Uusimmassa ulostulossaan Vatikaani myöntää viimeisen kymmenen vuoden aikana vieneensä pappisoikeudet 848 katoliselta papilta lasten seksuaalisen hyväksikäytön vuoksi. Tämä lisäksi yli 2500 pappiin on kohdistettu lievempiä kurinpitotoimia. Pakostakin herää kysymys kuinka monta tapausta on edelleen selvittämättä ja kuinka montaa tapausta katolinen yhteisö edelleen peittelee.
Näiden hirvittävien rikosten uhrit ovat pääosin lapsia. Kun otetaan huomioon katolisen kirkon vahva asema koulutus- ja sivistystasoltaan heikommissa kolmannen maailman maissa voi pitää aika varmana sitä, että suurin osa uhreiksi joutuneista ei kohtalostaan hiiskahda sanaakaan. Uskonnollisen vallan käyttäjät ovat taitavia alistamaan heikommassa olevia, eikä katolinen kirkko ole mikään poikkeus. Päinvastoin.
